Kirjoittanut letim | lokakuu 22, 2010

Jyväskylän Veneseura täyttää 40v – kuvia Kuminan Juhlagalasta

Teksti ja kuvat: Timo Lehtonen lehtotim@gmail.com

XXIV Kuminan Gala 14.8.2010

Jyväskylän Veneseuran sivuilla kerrottiin, että Seuran 40 v juhlavuotta juhlitaan  Kuminan Galan aikana Kuminassa. No ei muutakuin matkaan. Tapahtumaan kuuluu tuttuun tapaan matkapurjehduskilpailu lauantaina alkaen klo 12. 

Ja niin mentiin taas….oma purjehduksemme oli jälleen suuri seikkailu, vailla huolettomuutta. Spinnu ei oikein auennut kääntöpaikalla, ja muutenkin se touhu oli lähellä katastrofia. Jälleen ajettiin Lissun (veneen nimi) kanssa peräkanaa, ja se oli todellakin meille mieleen kun pääsimme kisaamaan vertaistemme kanssa.

    

“Alkuperäinen tapahtuman nimi on Kuminan Gala. Nimen perustana on sanaleikki kala-gala, koska lohikeitto otettiin ensimmäisen juhlan ruokalistalle. Tilaisuus on seuran jäsenille juhla, kalakin kirjoitetaan silloin hienostelevan juhlavasti G:llä.”

    

Kuminan Gala -kilpailun pikkulyssin voitto meni Erkki Vesamaan kipparoimalle Munja sun shipille sekä Juha Äystön Squaw II veneelle.

“Kisan alussa tuuli oli voimakkuudeltaan heikko, mutta selkäkuivasen kääntömerkkiä lähestyttäessä mitattiin jo yli 8 m/s lukemia. Paluumatkalla joukko jakaantui Vanhanselän itä ja länsirannoille joista länsiranta oli tällä kertaa parempi.”

Juu, näinhän kisasta kerrottiin kerhon sivuilla. Tuulta oli riittävästi, olisi pitänyt hieman vähentää Hupussa purjeita, mutta kun ei malttanut…

    

     Olli Siik ja Tigrun miehistö tulivat ison lyssin kolmansiksi, Hattiwatti oli toinen.

    

     Ison lyssin voitti Juha Äystön miehistöineen veneellä Squaw II veneelle.

    

     Isola rantautui rohkeasti isojen joukkoon. Ja mikä ettei, maineikas vene, ja pärjäsi kisassa jälleen todella hyvin.

    

Laituri täyttyi illan ehtiessä juhlakansasta. Paikalle saapui myös Hilja laiva aurinkokansineen ja karaokebaareineen. Aika mukavaa uutta palvelua Kuminan iltaan.

    

     Ja yleisöä viihdytti mainio blues-bändi

    

     Vanhat  (ja nykyinen) kommodorit muistelevat

    

     Tässä ryhmäkuvassa kaikki Jyväskylän Veneseuran johto-ja puuhamiehet 40 v aikana


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.